Siirry sisältöön

Maansiirrot, salaojitukset, perustukset
– kaivuutyöt kaivinkoneella

Maa- ja viherrakentaminen

Toteutamme piha- ja puutarhatyöt sekä erilaiset maarakennustyöt vuosien kokemuksella Uudenmaan alueella. Isommat maanmuokkaukset teemme kaivinkoneella ja sen lisäksi istutamme nurmikot, rakennamme pengerrykset, leikkaamme puut ja pensaat, istutamme kasvit ja niin edespäin.

Olemme viherrakentamisen luotettava ammattilainen ja pystymme suoriutumaan kokonaisvaltaisesti niin isoista kuin pienistäkin urakoista  täysin asiakkaan toiveiden mukaan.

Lisäksi teemme pieniä yksittäisiä töitä tai olemme myös tehokas aliurakoitsija.

Tutustu kuvagalleriassa tekemiimme töihin ja vakuutu itse vankasta osaamisestamme!

Klaukkala 2019 d

Perustukset ja pohjatyöt

kaivinkone

Muokkaamme maan perustuksia ammattilaiskalustollamme. Meidän osaavissa käsissämme voitte varmistua siitä, että maa-alueesta tulee talonrakentamiselle juuri sopiva, tasainen ja kestävä.

Toteutamme myös salaojitukset, ojien kaivuut, jätevesijärjestelmät ja muut, esimerkiksi kunnallistekniikan, työt luotettavasti ja järeällä kalustolla kustannustehokkaasti.

Monipuolisia kaivinkonetöitä

Kutsu meidät paikalle toteuttamaan kaivuu-urakat kaivinkoneella ja ammattilaiskalustolla. Meillä on vuosien kokemus vaativistakin kaivuutöistä. Suoritamme urakat kustannustehokkaasti, nopeasti ja ammattitaitoisesti. Saat laadukasta työjälkeä ja osaajan, johon voit luottaa.

Toteutamme kaikki urakat asiakkaiden toiveiden mukaan ja tarpeen vaatiessa olemme mukana myös suunnitteluprojektissa ja vinkkejä antamassa.

Kysy lisää esimerkiksi ojienkaivuusta, maansiirroista, piha- ja puutarharakentamisesta tai salaojituksista!

kaivuutyot-714x771
Vieritä ylös